Kuvan ja sanan liitto – Sanoitustehtävä

TEHTÄVÄNANTO

Tehtävän tavoitteena on harjoittelemalla oppia kuvan ja tekstin viestinnällistä, keskinäistä yhteispeliä.

Feministinen puolue sai kuntavaaleissa 2017 yhden valtuustopaikan Helsingissä. Kirjoita aineistosta löytyvään kuvaan ilmoitusteksti, joka ilmentää puolueen ideologiaa ja puhuttelee muitakin kuin aatteen kannattajia.

Asiakas

Mitä tehtiin

Syrjimättömyyden aika on nyt.

Kaikilla on oikeus tasa-arvoon, syrjimättömyyteen ja inhimilliseen turvallisuuteen. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä ja näyttää miltä haluaa. Kaikilla on oikeus turvalliseen ja parempaan elämään. Sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ihmis- oikeuksien toteutuminen ei ole itsestään selvää ja niiden saavuttaminen vaatii kamppailua.

Feministisen politiikan aika on nyt. feministinenpuolue.fi

OHJAAJAN PALAUTE

Manifestisi syrjimättömyyttä vastaan on vahvan julistava. Seksistinen kuva saa otsikossa tuomion, mutta tekstissä viittaat viisaasti ihmisen omaan valintaan olla juuri sellainen kuin haluaa. Uskon että tällainen mainonta laventaisi puoleen kannattajakuntaa.

Markku Rönkkö, Copywriter

Pätevää suunnittelijaa vailla?

Olen avoin niin pienille kuin suuremmille projekteille ja erilaisille yhteistyökuvioille. Älä epäröi ottaa yhteyttä jos tarvitset apua markkinointiviestinnän ja graafisten projektien toteutukseen.